Hoidettavien huomioiminen tehostaa myös työtä – asiakastarina Hoivakoti Wilma

kesä 18, 2018 | Myynti

Hoivakoti Wilma on päihdekuntoutujien hoitokoti Juvalla. Hoivakoti Wilma ja Visla Solutions tekivät yhdessä kehitysprojektin, jonka tarkoituksena oli kehittää työyhteisön tehokkuutta ja asukkaiden tyytyväisyyttä.

Hoivakoti Wilman toimitusjohtaja, Niina Paavilainen totesi projektin päätyttyä, että sen aikana ja ansiosta tuli esiin monia yllättäviäkin tuloksia, joita ei olisi osannut odottaa etukäteen.

Työn tehokkuus ja asukkaiden huomioinen – saman asian kaksi puolta

Kehitysprojektissa seurattiin muun muassa työntekijöiden ajankäyttöä ja työtapoja. Tärkeitä huomioita projektin aikana oli, että asukkaisiin käytetty aika ja heidän huomioimisensa korreloivat positiivisesti työn tehokkuuden kanssa. Sen sijaan usean työn tekeminen samanaikaisesti aiheutti todellisen tehokkuuden katoamisen.

Kerätyn datan ja tehtyjen huomioiden perusteella Visla ehdotti useita jatkokehitystoimenpiteitä. Nämä sisältävät ehdotuksia työn rytmittämiseen, työaikojen porrastuksen ja työntekijöiden työn sisältöön. Näitä otetaan käyttöön Wilmassa ajan kanssa yhdessä työntekijöiden kanssa keskustellen.

Asukkaiden huomioiminen ja arvostaminen on aina ollut hoivakoti Wilman keskeisiä arvoja. Kehitysprojektin aikana todettiin siis tällaisen toiminnan itse asiassa tehostavan myös työntekoa. Tästä syystä yhtenä isona teemana nousi se kysymys, miten voitaisiin muistuttaa asiakkaiden huomioimisesta jokapäiväisessä työssä, joka on hoitoalalla monesti hyvinkin kiireistä.

Tavanomaisesta poikkeava kehitysidea

Koska Hoivakoti Wilman kulttuuriin kuuluu myös ennakkoluuloton kehittäminen, ehdotettiin tähän asukkaiden huomioimiseen tavanomaisesta poikkeavaa menetelmää. Kaikki tutkimus ja myös kokemushan osoittavat, että ainoa tapa pysyvään muutokseen ovat henkilökohtaiset kokemukset sekä tarinat, joita työpaikalle kerrotaan. Ehdotettu menetelmä tähtääkin juuri kokemusten ja mieleen jäävien tarinoiden luomiseen.

Ehdotetussa ”kokeessa” työntekijät ovat yhden työpäivän asukkaan roolissa, osin tai kokonaan autettavassa tilassa. Tavallisuudesta poikkeava työvuoro on tietenkin vapaaehtoinen ja palkallinen. Ajatuksena on saada ensikäden kokemus osallistuville hoitajille, mutta vielä laajemminkin ajattelun aihetta koko työyhteisölle.

Yhteystiedot:

www.hoivakotiwilma.fi 
Hoivakoti Wilma, yrittäjä Niina Paavilainen 0500 489 355

www.visla.fi
Visla Solutions Oy, toimitusjohtaja Mikko Laukkanen 040 9126951

Yksi markkinointiassari vai kokonainen tiimi?

Kun yrityksesi käytössä on koko myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten joukko, löytyy osaaja kaikkeen tarvitsemaasi.

Mutta mitä kaikkea kattaa kokonaisen tiimin panos? Lataa alta esimerkkilaskelma.